lauantai 20. elokuuta 2022

Luonnetesti 14.8 Seinäjoella

Seinäjoella testattiin kaksi ensimmäistä toisen polven Erimoosta Vuorisalon ja Puputin toimesta. Mielenkiintoista tästä tekee se, että Vuorisalo ja Puputti ovat myöskin testanneet näiden emän, Riivan eli juurikaan tämän vertailukelpoisammaksi ei enää tuloksia voi saada.

Laitan tähän ihan ensimmäiseksi Riivan pisteet niin voi vähän katsella, mitä sielä on sanottu! Pentujen isää tai sen sisaruksia ei olekkaan luonnetestattu mutta isän emä Riihisillan Kultaneito on testattu pistein +40.


Riiva, Erimoone Riivanhenki
Ikää testihetkellä 2v 10kk
Tuomarit Irene Puputti & Marco Vuorisalo

Toimintakyky (kerroin 15) -1 pieni = -15
Terävyys (kerroin 1) +1a Pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua = +1
Puolustus (kerroin 1) +3 kohtuullinen, hillitty = +3
Taisteluhalu (kerroin 10) -1 pieni = -10
Hermorakenne (kerroin 35) +1a hieman rauhaton = +35
Temperamentti (kerroin 15) +3 vilkas = +45
Kovuus (kerroin 8) +1 hieman pehmeä = +8
Luoksepäästävyys (kerroin 15) +2a luoksepäästävä aavistuksen pidättyväinen = +30
Laukauspelottomuus +++, laukausvarma

Loppupisteet +97



Kiusa ja Ketku kesällä 2021


Ketku testattiin ensin. Vähän ihmetteli minne ollaan tultu ja mitä ollaan tultu tekemään kun ei näy agilityesteitä eikä sen pahemmin lampaitakaan. Ei innostunut leikkimään mitenkään vaan pysytteli ??? "dafuq" kuplassa tiukasti. Kelkalla rauhoitteli itseään maata haistelemalla, ei lähtenyt vastaamaan kelkkaan mitenkään ja suht iisisti kävi katsoos sitten mikä homma oli. Uhkauksessa istuskeli kaikessa rauhassa ja vähän rauhoitteli, haalarilla ja varsinkin tynnyrillä aika iso reaktio poispäin. Pimeän huoneen suoritti reippaasti, seinässä vähän katteli et "vieläkö tämä jatkuu?" ja laukauksista ei moksiskaan. 
Arvioin Kiusan ja Ketkun muutama päivä sitten ja arvioin Ketkun saavan loppupisteiksi +110 laukausvarma ja Kiusalle +95 laukausvarma.


Ketku, Erimoone Konnankoukku
Ikää testihetkellä 2v 7kk
Tuomarit Irene Puputti & Marco Vuorisalo

Toimintakyky (kerroin 15) +1 Kohtuullisen pieni = +15
Terävyys (kerroin 1) +1 Koira joka ei osoite lainkaan terävyyttä = +1
Puolustus (kerroin 1) -1 haluton = -1
Taisteluhalu (kerroin 10) -2 riittämätön = -20
Hermorakenne (kerroin 35) +1a hieman rauhaton = +35
Temperamentti (kerroin 15) +2 kohtuullisen vilkas = +30
Kovuus (kerroin 8) +1 hieman pehmeä = +8
Luoksepäästävyys (kerroin 15) +2a luoksepäästävä aavistuksen pidättyväinen = +30
Laukauspelottomuus +++, laukausvarma

Loppupisteet +98 



Ketku, Erimoone Konnankoukku


Ihan ok pisteet siis! Kiva että toimintakyky meni plussalle mutta niin pitikin miten koira kelkalla toimi ja miten näppärästi pimeä huone selvitettiin! Taisteluhalun uupuminen niin leikissä kuin kelkalla kuin rokottaa heti sen mitä toimintakyvyllä "tienattiin". Ei kuitenkaan samat osa-alueet läheskään mitä emällään vaikka loppupisteet on melkein samat, Riivalla +97 ja Ketkulla pisteen enemmän.





Kiusa


Kiusallekkin tein arvion ja täytyy sanoa että jossainmäärin pieni erityispuppyni pääsi yllättämään! Kautta testin reaktiot oli isoja ja niiden selättäminen hankalaa mutta kaikesta selvittiin kuitenkin eli kyllä se jotain kuormaa sai purettua koko testin. Kiusalle loppupisteiksi arvion +95 laukausvarma.


Kiusa, Erimoone Kiusanhenki
Ikää testihetkellä 2v 7kk
Tuomarit Irene Puputti & Marco Vuorisalo

Toimintakyky (kerroin 15) -1 pieni = -15
Terävyys (kerroin 1) +1b Koira joka ei osoite lainkaan terävyyttä = +1
Puolustus (kerroin 1) +1 pieni = +1
Taisteluhalu (kerroin 10) +2 kohtuullisen pieni = +20
Hermorakenne (kerroin 35) +1b hermostunein pyrkimyksin = +35
Temperamentti (kerroin 15) +3 vilkas = +30
Kovuus (kerroin 8) +1 hieman pehmeä = +8
Luoksepäästävyys (kerroin 15) +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin = +45
Laukauspelottomuus +++, laukausvarma

Loppupisteet +140


Olin arvioinut lapseni siis alakanttiin! Taisteluhalu yllätti, ei se oikein kepillä lähteny vääntään mun kanssa mutta omalla karvalelulla leikki ihan oksti ympäristö huomioiden ja löyhästi yritti Vuorisalonkin kanssa leikkiä! Toimintakyvyn oletin olevan miinuksella mutta ehkä vähän nopeammin kuvittelin koiran ottavan kontaktia kelkalla ja ihan ei rohkeus riittänyt että olisi voinut kelkan vetää kunnolla loppuun saakka. Puolustuksessa kyllä huomioi uhkaajan heti mutta vähän ponnettomaksi jäi puolustus kyllä - kun uhkaus loppui, suht hyvin nollasi ja meni tuomarin matkaan. Haalarilla ihan överi iso reaktio ja huuto perään, ei halunnut käydä katsomassa mikä sieltä nostettiin naamalle - tynnyrillä reaktio on ensin iso mutta kääntyi katsomaan aika nopeasti mikä sieltä tulee mikä oli siistiä ettei vaan sännänny eteenpäin kauhuissaan. Pimeässä huoneessa menin peränurkkaan istumaan ja koira päästettiin huoneeseen - Kiusa kävi tsekkaamassa tuomarit ensin ja sit nenä aukes ja lähti huoneen reunoja pitkin mua kohti - kohdalla se tökkäs nenänsä mun jalkaan, säikähti ja juos tuomareiden luo "TUOLLA NURKASSA ON JOKU!". Sit muutaman sekunnin tuumaus ja sit se lähti uudestaan samaa reittiä nenä auki ja tuli luokse ilman kutsuja. No, vaikka se olis tullu ekalla luokse, tuskin se olis toimintakykyä enää sen kelkan jälkeen nostanut mihinkään.
Luoksepäästävyys yllätti! Ei se mikään vieraiden rakastaja ole mutta se meni heti haistelemaan ihmiset ja oli niistä kiinnostunut, antoi koskea ja tosiaan vähän yritti jotain leikkiäkkin Marcon kanssa. Seinässä yksinään se ei itteään puolustanu vaan oli lähinnä sitä mieltä et tää tivoli on nähty ja hän vois lähteä kotia :P Laukauksiin reagoi korvan heilautuksella, ei muuten. Kiusalla ja Velholla on samat loppupisteet mutta eri osa-alueista pieniä muutoksia ja ne on kyllä tosi eri tyyppiset koirat harrastuksissa ja arjessa - suurin ero varmasti hermot - hieman rauhaton ja hermostunein pyrkimyksin. 





Tuhannet kiitokset Tiinalle taas aktiivisuudestasi ja Elinalle kiitos videoiden editoinnista jälleen! <3