Oon nyt kisannut koirieni, suomenlapinkoirien kanssa enemmän ja vähemmän vuodesta 2006 lähtien. Tuiskun kanssa aloittaessani tokossa kuultiin suurimmaksi osaksi vaan positiivista - teini oli kouluttanut "hankalasta" rodusta kovinkin pätevän tottistelijan. Mulla oli hyvät opettajat ja koirakin oli hyvä, kaiketi minäkin opin jotain vuosien varrella...
Toko vaihtui agilityyn Tuiskun siirryttyä sairauden takia eläkkeelle ja Ruutin ollessa epäkypsä (tai, ohjaaja taisi olla epäkypsä) tokoon. Ruuti on siis perinteinen lapinkoira - hädintuskin maksi kokoinen joten varsinkin ylemmissä luokissa alkoi näkemään ettei fysiikka riitä ja vailinainen tekniikka hypyillä verotti vauhdista - lisäksi olin surkea ohjaamaan sitä. Niin vaan päästiin kuitenkin kolmosiin, enkä vieläkään kuullut pahaa sanaa rotuvalinnastani. Oon ylpeä koiristani ja siitä, mitä ollaan saavutettu. Välillä jo mietin, että onko tää "sulla on vaan tommonen paska lapinkoira" asenne vaan mun päässä...
Seuraavaksi alettiin kisaamaan Varman kanssa - onneksi se sitten loppujenlopuksi mitattiin mediksi. Medeissä kisaaminen on hurjan paljon rennompaa mitä makseissa (HMPHHM! Mistäköhän johtuisi...). Varma on rento kisakaveri ja kulkeekin kiitettävästi kun sille päälle sattuu ;)
Sitten. Mun jalokiveni. Riiva. Oma kasvatti, melkein yksin koulutettu alusta alkaen (ihan parhaat alkeet saatiin Niskalan Minnalta koirakoulu fiiliksessä!). Se on ihan eri maata kun muut - tekee hulluna töitä, on nopea, reagoi, jaksaa toistoja, vähän paskapää - se on mun ensimmäinen OIKEA maksikoira! Sillon hyvät hypyt ja siinon potkua vaikka ja mihin. Mua pelottaa lähinnä vain se, miten mä sen pystyn vielä pilaamaan.
Ekat kisat kisattiin Heinäkuussa Seinäjoella. Koiralla oli just juoksu loppunu ja se tosiaan oli flataanen - teki kuitenkin niin kivan avauksen et vetäsi LUVAn ekalta radaltaan. Toiselta radalta tuli rima alas. Toiset kisat oli vielä laiskemmat ja päätin pitää taukoa - kk taukoa ja sama laiska meno jatkui, totesin, että lajikuntokin on kyllä ihan nollissa. Yli kk taukoa tästä, hyvänmielen treeniä ja huomasin, miten hormoonihuurut hälvenee ja oma Riivanhenki palaa takaisin.
Kisattiin seuraavat kisat Pietarsaaressa. Puitteet oli huikeat, Pietarsaarelaiset on aina ilosia, seuraksi lähtenyt isoveli oli parasta ja italialainen tuomari Sandra Deidda oli HUIKEA! Leuka loksahti kirjaimellisesti kun hän puhuttelussaan sanoi, miten tärkeää on mennä rata loppuun asti vaikka ohjaaja sössiikin - koiralla pitää olla kivaa ja rata tehdään ilolla, koiraa ei kiinnosta tulokset - PARASTA! <3 Nimenomaan, ilon kautta. Koira ei tosiaan tiedä niitä tuloksia, jossei ohjaaja sitä sille näytä.......
Rituhan oli ekalla radalla ihan liekeissä, toisella radalla niin liekeissä et se ehti myös ihmettelemään tuomaria, kieltoja tuli varmaan 18903191. Kaarroksia tuli, sekunteja paloi, radan tekeminen yhdessä oli tosiaan aivan hukassa. :D Mutta ristus että oli KIVAA! Ihanaa että se oli noin kakkapäinen, räyhäs mulle kun mokasin, tuolta neidiltä tulee palaute ja ihan oikeissa kohdissa ;)
Olin toisen radan jälkeen katsomassa tuloksia. Naurahdin mielessäni, miten sillä järkyttävällä "oho eikun hups, tänne eiku oho" -radalla päästiin PALKINNOILLE ja näpärästi vielä ihanneaikaan :D Olin jo lähdössä tuloksilta pois kun viereen asettui kanssakilpailija joka katsoi omaa tulostaan ja totesi samaa mitä minä omasta tuloksestaan jonka jälkeen laittoi sormensa meidän ajan kohdalle
kanssakilpailija: "MITEN NOIN HUONOLLAKIN AJALLA VOI PÄÄSTÄ VIELÄ PALKINNOILLE?"
minä: "...."
kanssakilpailija: "Eiku jaa, se olikin SUOMENLAPINKOIRA, eihän niiltä voi parempaa aikaa odottaakkaan..." Hän kuittasi ja katsoi minua hymyillen, kaiketi odotti että lähtisin tähän prääsäämiseen mukaan.
Olisikinkin tajunnut lähteä! Mollannut niin paljon kun olisin osannut ja sitten mennyt sen saatanan hitaan SUOMENLAPINKOIRANI kanssa palkintojenjakoon kättelemään häntä. HARMI, etten tajunnut.
Taputin täti-ihmistä olkapäälle ja totesin "Se lapinkoira on muuten mun koira" ja lähdin kävelemään pois. Mitä tekee tämä? Huutaa mun PERÄÄN: "HEI, SEHÄN ON LAPINKOIRA, ETHÄN SÄ VOI ODOTTAA SILTÄ PAREMPAA AIKAA?". Voisitko avata seuraavan kerran suusi toisten suorituksista vaikka sen jälkeen, kun olet nähnyt heidät radalla? Kuten sanoin, aika monta kierrosta ja eipäsjuupas jumppaa sielä harjoiteltiin. Mut ainiin, sehän on ihan paska elukka koska rotu ja koska kaikki muu on paskaa paitsi kusi.
Tuli siis puolivahingossa todistettua että kyllä, niitä kakkepäitä näköjään riittää agilityssäkin - aika monta vuotta pitikin kisata ennen tätä.... Kyllä, pahoitin niin saatanasti mieleni. Kyllä, menin vuodattamaan kyyneleitä omalle paikalleni, sen niin saatanan turhan "harrastuskoirani" häkin viereen. Eihän se voi olla millään tavalla hyvä, koska se ei oo bc, aussie, kelpi.... Eikä se ainakaan voi olla nopea. Eikä hän todennäköisesti voinut ymmärtää, miksi olin sielä viemässä kaikkien muiden harrastajien kisatilaa sillä hitaalla suomenlapinkoirallani. Onneksi mukana oli tosiaan isoveikka ja puhelimessa Mötky. Silloin tarvin kyllä kaiken yksisarvisenergian ja enkelivalon... Viimeinen rata oli vielä menemättä ja täytyy sanoa, et vaikea oli lähteä... Sisuunnuin ja vetästiin päivän sujuvin rata, yhdessä. Oltiin taas palkinnoilla... Sen hitaan, turhakkeen kanssa....
Mutta kyllä mä tostakin kommentista pääsin yli - Tuollainen kommentointi ei kuitenkaan kerro musta tai mun koirasta yhtään mitään, tuo kommentointi kertoo ainoastaan siitä, jonka suusta se ulos tuli. :) Oikeasti, eihän tässä koiraharrastamisessa ole mitään väliä sillä mitä se kisakaveri susta tai sun koirasta ajattelee - tärkeintä on se, mitä se koira ajattelee susta. Siitä se kaikki alkaa ja siihen se myös loppuu. :)
Mä tiedän, mitä oon koirieni kanssa jo saavuttanut ja oon niistä jokaisesta tavattoman ylpeä. Oon ylpeä omasta rodustani ja omasta kasvatustyöstäni. Meen tästä eteenkinpäin näiden "turhien" koirien kanssa radalle sydän täynnä ylpeyttä, pää pystyssä, yhdessä. Pidetään lippu korkealla, nautitaan koiriemme kanssa harrastamisesta.
Toisen roska on toisen aarre.
Hää on 3 v. Kisaa ykkössissä. Koira on vielä ihan mölli tasoltaan. Kun kokemusta tulee lisää, vauhtiakin tulee. Musta tää näyttää ihan lupaavalta. Vielä ko ohjaaja ei sössis hyvää rataa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti