 |
| Tästä se alkoi 7.9.2007 |
 |
| 14 vuotta 21.7.2021 Viimeinen syntymän juhlapäivä |
Ruutin viimeisestä päivästä tulee huomenna kuluneeksi kolme viikkoa ja tämän kirjoittaminen on ihan helvetin vaikeaa. Ei ymmärrä itekkään vielä ettei mun maailman iloisinta ja hyväntahtoisinta mummokoiraa enää ole muutakuin muistoissa, tassunjälkenä kehyksissä, sydänuurnassa odottamassa viimeistä vapautusta. Ja tietenkin kuutena jälkeläisenä ja neljänä jälkeläisenjälkeläisenä.
 |
| Kolme sukupolvea. Emä, tytär ja tyttärentytär. Ruuti, Riiva ja Kiusa. 16.1.2021 |
Vuosi sitten Ruuti oli vielä niin rautaisessa kunnossa että mietin hallilla et sen vois ilmoittaa tokokokeeseen kun niin innoissaan teki hommia ja muisti kaiken eikä ikä näkynyt mitenkään! Muutaman kuukauden päästä Ruutille tuli niin paha virtsarakon tulehdus että se pissasi tipoittain silkkaa verta mutta selvittiin kipulääkkeellä ja abllä. Kontrollissa kaikki oli ok mutta Ruutista jäi ns "höperö" ja fyysinen kunto meni pikkuhiljaa alaspäin ja kesällä kontrolloitiin virtsa ja verikokeet eikä niissä ollut mitään erikoista, loppukesästä käytiin vielä Hautalan Marialla Evidensiassa ja vatsan tunnustelua hiukan jännitti, muuten ei mitään ihmeellistä. Lääkäri sanoi että voidaan ultrata kasvainten varalta mutta totesin että mennään olon mukaan.
Syksy meni mun mielestä ihan hyvin mutta joulun aikoihin alkoi yöt olla välillä hankalia - levottomuutta, veden juontia, aamuyöstä pakko päästä ulos, iltaruoan jälkeen närästystä välillä ja itkeskelyä, ruoan vaihtaminen / antepsin ei helpottanut oireita eikä tätä ollut kokoaikaa. Jouluna katselin kun Ruuti sisällä käveli heikentyneen takaosansa kanssa ja totesin mielessäni ettei Ruutilla ole enää paljoa aikaa. Yhden tosi hankalan yön päätteeksi päätin aloittaa sille metacamin auttaisiko se ramppaamiseen ja piippaamiseen ja jos auttaa, varaan samantein lopetusajan - ja se auttoi, Ruuti nukkui muutaman yön todella hyvin kipulääkityksen alettua.
 |
| Viimeisellä pidemmällä metsälenkillä marraskuussa. |
 |
| 16.1.2022 Kuva: Kari Rinne |
Ihmismieli on tällaisessa ihana, jossitteluja tulee heti kun ei ole enää mahdollista tehdä mitään. Olisinko voinut tehdä jotain enemmän? Olisinko voinut tutkia enemmän? Kärsikö Ruuti jo?
Tosiasiahan on se että Ruuti ei enää olisi nuortunut tuosta. Lihakset oli lähteneet suurimmaksi osaksi ja ne ruokailujen jälkeiset levottomuudet oli tosi vaikeita välillä katsoa kun selkeesti se hämmensi Ruutiakin. Mutta vapaana ulkona se juoksenteli vielä tyytyväisenä ja lopettamispäivä oli ihan super hyvä, se söi pitkästä aikaa niskajännettä ja leikki Pulman kanssa aamuruoan jälkeen. Jotenkin sairasta että musta tuntuu että mä jollain tavalla petin sen luottamuksen kun en yrittänyt enempää ja päätin sen toisen puolesta koska elämä on kuljettu loppuun. Mutta kuten kasvatinomistaja Tiina kuvausreissulla Ventelälle sanoi, pitää miettiä ennemminkin niin päin että tein sen viimeisen palveluksen Ruutille, sen palveluksen minkä lupasin tehdä sille silloin kun lupasin pitää siitä pienestä ruskeasta nyytistä maailman parasta huolta koko eliniän. Ja toi ajatus helpotti asian käsittelyssä kyllä paljon, ihan niinku tää ei olis jo tarpeeksi raskasta muutenkin. Mutta on muka helpompaa syyttää itseään kun kiittää että sain tehtyä päätöksen siinä vaiheessa kun koira vielä itse kävelee omin jaloin lääkäriin.
 |
| Varma & Ruuti Maaliskuussa 2011 |
 |
| Varma & Ruuti Tammikuussa 2022 |
Maailman nopein kielareiden antaja (kyllä, Ruuti oli lähinnä semmonen kieliassasin et tiskirätti oli naamassa ennenku ehdit sanoa Ruutia ruskeaksi koiraksi ja varsinkin kun tiesi ettei niin oo soveliasta tehdä niin se teki sen vaan nopeammin ettei ehtiny kieltää xD), polvitaipeessa nukkuja, maailman iloisin ja positiivisin koira joka ei koskaan halunnut kenellekkään pahaa. Super-äiti, Riivan tuki ja turva (myöhemmin toisinpäin). Mä nään vaan silmät sulkiessani sen eteisen lasioven takana ilohytkyvän pitkäjalkaisen koiranpennun jolle laulettiin aina "Sella, saanko sua ajatella, saanko sinut kuvitella, saanko tulla käymään" ja sit Ruu twistas sen mukana. Mun rakas Ripurapu, rapukävelyn mestari. Niin paljon puuttuu kun sua ei enää ole.
Tuntuu et just haettiin pieni ruskea prinsessa Ivalosta Seinäjoelle ja seuraavassa silmänräpäyksessä istutaan auton takapenkillä viimeisellä matkalla.
Kiitos Ruuti vuosista, opetit paljon. <3
Kiitos Sanna että sain Ruutin elämääni <3
Kiitos Riivasta <3
Toivottavasti en pettänyt sun luottamusta.
Mutta nyt sä nukut taas yöt hyvin, painit nuoruuden innolla Tuiskun kanssa ja kerjäät iskältä kahvipullaa.
 |
| Piskuisin Ruu. <3 |
 |
| Ruuti synnyinkodissaan. Kuva: Ritva Karhula |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti